Viikon summaus

Tämä viikko oli kevyt viikko. Ensi viikko onkin sitten sellainen, että pelottaa jo valmiiksi. Kesälomani alkoi eilen, ja ensi viikolla onkin aikaa urheilla. Ja sitä pitäisikin harrastaa sitten pari kertaa päivässä melkein joka päivä.

Mutta ensin tämän viikon summaus. Teemana oli vähän treenejä, paljon tehoja. Tehot otettiin irti juoksemalla vetoja. Tiistaina pääsinkin spurttailemaan mieltäylentävästi vesisateessa. Ei se ollut yhtään niin kamalaa, kun aluksi pelkäsin - kiitos goretexin ja lippalakin. Vedot eivät menneet ihan treenisuunnitelman mukaan johtuen lahosta päästäni: muistin matkat vähän väärin. Idea oli vetäistä alku- ja loppuverkan lisäksi 20, 40, 60, 80, 100, 80, 60, 40 ja 20 metrin vedot 3 minuutin palautuksella. Unohdin juosta tuon satasen. Muuten meni ihan kivasti. Tämä oli helppo nakki.

Kunnon via dolorosa olikin luvassa sitten lauantaina: vetoja 50, 100, 150, 200, 400, 200, 150, 100 ja 50 metriä. Ja kun tiistaina sai palautella kävellen, piti lauantaina hölkätä. Ja minä olin vielä niin fiksu tyttö, että pidin vielä siivouspäiväni lauantaina ENNEN lenkkiä (no, sen jälkeen en olisi jaksanutkaan). Oli takki vähän tyhjänä jo lenkille lähtiessä - lenkin lopussa olin jo lähes kuollut.

Pelaan talvisin korista. Ja koriksessakin tulee silloin tällöin kunnon maitohapot: onhan peli kovimmillaan spurttia spurtin perään. Mutta koriksessa maitohapot eivät ikinä haittaa. Tai haittaavat hyvin vähän. Kun keskittyy pelin kulkuun ja vastustajan totaaliseen nöyryyttämiseen, ei painavia jalkoja oikeastaan edes huomaa. Mutta juostessa vastaavaa hämäystä ei ole, ja ihmisparka voi keksittyä voimaan pahoin koko sielunvoimallaan. Siksi minä en juurikaan pidä vedoista. Enpä tiedä, olenko enemmän ylpeä siitä, että jaksoin pestä ikkunat ja lattian vai että juoksin kiltisti kaikki vedot enkä lintsannut ja löysäillyt. :)

Perjantaina olin pitkästä aikaa aamu-uinnilla. Pyöräillessä minua aina ärsyttävät jalankulkijat pyörätiellä. Uinnissa vastaava ilmiö on nopealle radalle tuleva hidastelija, joka ei tajua katsoa taakseen. Ohittaminen on noin tuhat kertaa helpompaa päädyssä, koska ei tarvitse huolia vastaantulijoista. Siksi itsekin aina katson kääntyessä, josko takana tulisi joku potentiaalisesti seuraavalla suoralla ohittava kanssauimari. Vaikka olisin pari viimeistä kierrosta ollut radan nopein, saattaa joku muu vaihtaa välissä vaikka vapariin ja porhaltaakin ohi. Mutta kyllä uiminen on kuitenkin ihanaa - aaseista huolimatta. Sitä jotenkin vaan tulee niin hoikka, urheilullinen ja sulava olo, kun tekee pitkiä liukuja, polkaisee päädystä kunnon alkuvauhdit ja potkii parit delfiinipotkut päälle ja on muutenkin kuin yhtä veden kanssa.

Muuten ei ole kyllä ollenkaan hoikka olo. Vähän näyttää siltä, että kannettavaa on maratonilla melkein yhtä paljon kuin nytkin. Jotkut ovat riippuvaisia tupakasta, toiset viinasta. Minä olen riippuvainen ruuasta. Jos minulla ei ole mitään muuta tekemistä, menen jääkaapille. Ja telkkaria katsellessa olen totaalisen ehdollistunut syömään. Onneksi kuitenkin mussuttelen lähinnä hedelmiä, rahkaa, porkkanoita ja puuroa enkä (ainoastaan) jätskiä ja karkkia. Siten edes säilyn nykypainossani jatkuvan paisumisen sijaan... Pitää vain toivoa, että näillä treenimäärillä en vain pysty ja jaksa syödä liikaa vaan ehkä jopa vähän kiinteytyisin. Olisi sitten vähän vähemmän kannettavaa maralla...

Huomenna menen aamupäivällä kampaajalle ja iltapäivällä läsäytän kampaukseni spinningissä ja punttiksella. Nyt pitääkin mennä nukkumaan, että jaksaa painaa ensi viikolla ihan elukkana!

Ohjelmoitua urheilua

Nyt olen toteuttanut viikon verran valmentajan ohjeita. Sain nimittäin huijattua tutun hiihtovalmentajan tekemään minulle maraton-ohjelman. Aiemmin noudattelin Sepon kotisivujen ohjelmaa, mutta Seppo kun ei ota huomioon, että meikäläinen harrastaa muutakin urheilua kuin juoksemista. Salilla pitää käydä joko punttiksella tai jumpissa 2-3 kertaa viikossa, että kortti kannattaa. Lisäksi meikäläinen pelaa korista (oikeastaan pomputtelen, mutta sarjassa pelaan kyllä).

Torstaisin esitän toiveita valmentajalle seuraavan viikon treeneistä (tyyliin haluaisin tiistaina mennä jumppaan ja perjantaina olisi korisharkat) ja valmentaja täyttelee sitten muut päivät sopivilla treeneillä. Sunnuntaisin sitten postittelen valmentajalle viikon toteutuman ja syketilastot.

Olin viikonlopun mökkeilemässä ja se toi hieman haastetta treenisuunnitteluun, koska se vähensi vaihtoehtoisten lajien määrää. Valmentajalla oli tosi kaunis idea, että säästellään jalkoja. Hän ehdotti seuraavaa treeniä: juoksu 30 + soutu 20 + juoksu 20 + soutu 20 + juoksu 30.

No, meidän vene on rattivene, jota on tosi huono soutaa. Tähänkin valmentajalla oli ratkaisu: laittaa jumppakuminauhan puun ympärille ja soutaa siinä kuin soutulaitteessa. Hyvä idea, huono toteutus: ensinnäkin kuminauhani oli hieman liian löysä tähän ja vastus oli niin pieni,e ttä en saanut sykkeitä ylös. Kauaa ei tosin tarvinnut yrittää, koska männyn röpelöinen pinta hiersi kuminauhaa ja se katkesi kolmen minuutin soutelun jälkeen. Se siitä sitten. Lähdin takaisin juoksemaan ja juoksin koko kaksi tuntia.

Sinänsä upea fiilis, että palttiarallaa puolimaraton ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin oikea puolimara kaksi vuotta sitten. Tuli minulle rakko jalkaan ja toinenkantapää oli kipeänä vielä seuraavana päivänä. Mutta vaikka se kahden tunnin köpöttely ei ehkä ihan kakunpala ollutkaan, niin oli se sen verran helppo, että usko viiden tunnin jaksamiseen kasvoi huimasti.

Toissaviikon viikonloppuna kävin pyöräilemässä maratonreittiä ja katselemassa sen mäkiä. Pyöräilin 3h ja matkaa taittui 53 km. Silloin minulta loppui 30 km kohdalla puhti aika totaalisesti ja alkoi pelottaa, mahdanko jaksaa juosta 5 tuntia. Selkeästi homma on hirveästi päivästä kiinni ja nyt on taas luottamus omaan harjoitteluun ja mahdollisuuksiin korkealla.