Testejä

Kaveri (joka on koulutukseltaan hiihtovalmentaja) laski minulle vapun tienoilla sykerajat. Kävimme vähän juoksuttamassa minua sauvojen kanssa mäkeä ylös, jotta saimme maksimisykkeeni. Siitä minulle sitten laskettiin aerobinen ja anaerobinen kynnys.

Yleensä aiemmin olen juossut liian kovaa. Aika moni tekee kai samaa. Varsinkin, jos tausta on kuin minlla: olen pelannut 20 vuotta koripalloa ja tottunut ottamaan kovia spurtteja. Tasapaksu, pitkäkestoinen puurtaminen ei vaan ole niin tuttua.

Mutta nyt on sykerajat, joita seurata ja hyvälle harjoittelulle ei ole mitään estettä (paitsi se, että tänäänkin tuli pötköteltyä auringossa koko päivä ja nyt on ihan töttöröö-olo ja todella vaikeaa motivoida itseään lenkille).

Lisäksi samainen kaveri teetti minulle Harvardin step-testin. Siinä mitataan ensin leposyke, minkä jälkeen askelletaan viisi minuuttia penklle, jonka jälkeen pötkötellään lisää ja katsotaan, kuinka nopeasti syke palautuu. Step-testi mittaa siis peruskuntoa. Pitää teettää tuo joskus loppukesästä uudelleen, niin voi vertailla tuloksia.

Ja vielä yhden hyvän ohjeen tältä kaveriltani sain: olen alkanut mitata aamuisin ortostaattista sykettäni. Ortostaattinen syke on hyvä tapa olla perillä kropan rasitustilasta: jos aamusykkeet ovat korkealla, ei kroppa ole palautunut ja pitäisi pitää lepopäivä.

Nyt taidan hiljalleen olla sen verran palautunut tämän päivän auringonotosta, että jaksan jopa lähteä lenkille. Lenkkarit jalkaan siis!

Tavoite asetettu

AIon juosta syyskuussa Espoon rantamaratonin. Tämän blogin ideana on kertoilla treenaamisestani, sen puutteesta tekosyistä, kipeistä paikoista, liikkumisen riemusta, ravinnosta ja kaikesta 42,195 kilometrin tavoitteeseeni liittyvästä oheissälästä.

Minun piti juosta maratoni jo vuosi sitten Tukholmassa, mutta lähdinkin turvaamaan rauhaa. Olisihan Tukholmaan kai lomaa saanut (aika moni meiltä oli itse asiassa juoksemassa), mutta enhän minä sitä silloin tiennyt. Siksi treenaaminen lopahti (seli seli).

Tukholmaan en vielä uskaltanut, koska olisin joutunut treenaamaan lähes kokonaan leirissä (missä oli hurja 1,35 km lenkki juostavana - melko puuduttavaa). Joten ajattelin tähdätä myöhemmälle syksyyn. Ja rakkaan kotikaupunkini oma mara oli aikataulultaan mitä sopivin. Sinne siis.

Juoksin puolimaratonin vuonna 2007, vajaa 7 kuukautta polvileikkaukseni jälkeen. Koko idea puolimarasta lähtikin silloin ajatuksesta kuntouttaa jalka pikapikaa urheilukuntoon. Ja luulisi 21 kilometrin motivoivan. Ja motivoihan se. Aika oli 2 tuntia 15 minuuttia ja juoksutapahtumana Turun Paavo Nurmi maraton.

Nyt siis olisi tarkoitus kirmata täyspitkä matka. Katsotaan, kuinka ämmän käy.