Tämä viikko oli kevyt viikko. Ensi viikko onkin sitten sellainen, että pelottaa jo valmiiksi. Kesälomani alkoi eilen, ja ensi viikolla onkin aikaa urheilla. Ja sitä pitäisikin harrastaa sitten pari kertaa päivässä melkein joka päivä.
Mutta ensin tämän viikon summaus. Teemana oli vähän treenejä, paljon tehoja. Tehot otettiin irti juoksemalla vetoja. Tiistaina pääsinkin spurttailemaan mieltäylentävästi vesisateessa. Ei se ollut yhtään niin kamalaa, kun aluksi pelkäsin - kiitos goretexin ja lippalakin. Vedot eivät menneet ihan treenisuunnitelman mukaan johtuen lahosta päästäni: muistin matkat vähän väärin. Idea oli vetäistä alku- ja loppuverkan lisäksi 20, 40, 60, 80, 100, 80, 60, 40 ja 20 metrin vedot 3 minuutin palautuksella. Unohdin juosta tuon satasen. Muuten meni ihan kivasti. Tämä oli helppo nakki.
Kunnon via dolorosa olikin luvassa sitten lauantaina: vetoja 50, 100, 150, 200, 400, 200, 150, 100 ja 50 metriä. Ja kun tiistaina sai palautella kävellen, piti lauantaina hölkätä. Ja minä olin vielä niin fiksu tyttö, että pidin vielä siivouspäiväni lauantaina ENNEN lenkkiä (no, sen jälkeen en olisi jaksanutkaan). Oli takki vähän tyhjänä jo lenkille lähtiessä - lenkin lopussa olin jo lähes kuollut.
Pelaan talvisin korista. Ja koriksessakin tulee silloin tällöin kunnon maitohapot: onhan peli kovimmillaan spurttia spurtin perään. Mutta koriksessa maitohapot eivät ikinä haittaa. Tai haittaavat hyvin vähän. Kun keskittyy pelin kulkuun ja vastustajan totaaliseen nöyryyttämiseen, ei painavia jalkoja oikeastaan edes huomaa. Mutta juostessa vastaavaa hämäystä ei ole, ja ihmisparka voi keksittyä voimaan pahoin koko sielunvoimallaan. Siksi minä en juurikaan pidä vedoista. Enpä tiedä, olenko enemmän ylpeä siitä, että jaksoin pestä ikkunat ja lattian vai että juoksin kiltisti kaikki vedot enkä lintsannut ja löysäillyt. :)
Perjantaina olin pitkästä aikaa aamu-uinnilla. Pyöräillessä minua aina ärsyttävät jalankulkijat pyörätiellä. Uinnissa vastaava ilmiö on nopealle radalle tuleva hidastelija, joka ei tajua katsoa taakseen. Ohittaminen on noin tuhat kertaa helpompaa päädyssä, koska ei tarvitse huolia vastaantulijoista. Siksi itsekin aina katson kääntyessä, josko takana tulisi joku potentiaalisesti seuraavalla suoralla ohittava kanssauimari. Vaikka olisin pari viimeistä kierrosta ollut radan nopein, saattaa joku muu vaihtaa välissä vaikka vapariin ja porhaltaakin ohi. Mutta kyllä uiminen on kuitenkin ihanaa - aaseista huolimatta. Sitä jotenkin vaan tulee niin hoikka, urheilullinen ja sulava olo, kun tekee pitkiä liukuja, polkaisee päädystä kunnon alkuvauhdit ja potkii parit delfiinipotkut päälle ja on muutenkin kuin yhtä veden kanssa.
Muuten ei ole kyllä ollenkaan hoikka olo. Vähän näyttää siltä, että kannettavaa on maratonilla melkein yhtä paljon kuin nytkin. Jotkut ovat riippuvaisia tupakasta, toiset viinasta. Minä olen riippuvainen ruuasta. Jos minulla ei ole mitään muuta tekemistä, menen jääkaapille. Ja telkkaria katsellessa olen totaalisen ehdollistunut syömään. Onneksi kuitenkin mussuttelen lähinnä hedelmiä, rahkaa, porkkanoita ja puuroa enkä (ainoastaan) jätskiä ja karkkia. Siten edes säilyn nykypainossani jatkuvan paisumisen sijaan... Pitää vain toivoa, että näillä treenimäärillä en vain pysty ja jaksa syödä liikaa vaan ehkä jopa vähän kiinteytyisin. Olisi sitten vähän vähemmän kannettavaa maralla...
Huomenna menen aamupäivällä kampaajalle ja iltapäivällä läsäytän kampaukseni spinningissä ja punttiksella. Nyt pitääkin mennä nukkumaan, että jaksaa painaa ensi viikolla ihan elukkana!
sunnuntai 12. heinäkuuta 2009
maanantai 6. heinäkuuta 2009
Ohjelmoitua urheilua
Nyt olen toteuttanut viikon verran valmentajan ohjeita. Sain nimittäin huijattua tutun hiihtovalmentajan tekemään minulle maraton-ohjelman. Aiemmin noudattelin Sepon kotisivujen ohjelmaa, mutta Seppo kun ei ota huomioon, että meikäläinen harrastaa muutakin urheilua kuin juoksemista. Salilla pitää käydä joko punttiksella tai jumpissa 2-3 kertaa viikossa, että kortti kannattaa. Lisäksi meikäläinen pelaa korista (oikeastaan pomputtelen, mutta sarjassa pelaan kyllä).
Torstaisin esitän toiveita valmentajalle seuraavan viikon treeneistä (tyyliin haluaisin tiistaina mennä jumppaan ja perjantaina olisi korisharkat) ja valmentaja täyttelee sitten muut päivät sopivilla treeneillä. Sunnuntaisin sitten postittelen valmentajalle viikon toteutuman ja syketilastot.
Olin viikonlopun mökkeilemässä ja se toi hieman haastetta treenisuunnitteluun, koska se vähensi vaihtoehtoisten lajien määrää. Valmentajalla oli tosi kaunis idea, että säästellään jalkoja. Hän ehdotti seuraavaa treeniä: juoksu 30 + soutu 20 + juoksu 20 + soutu 20 + juoksu 30.
No, meidän vene on rattivene, jota on tosi huono soutaa. Tähänkin valmentajalla oli ratkaisu: laittaa jumppakuminauhan puun ympärille ja soutaa siinä kuin soutulaitteessa. Hyvä idea, huono toteutus: ensinnäkin kuminauhani oli hieman liian löysä tähän ja vastus oli niin pieni,e ttä en saanut sykkeitä ylös. Kauaa ei tosin tarvinnut yrittää, koska männyn röpelöinen pinta hiersi kuminauhaa ja se katkesi kolmen minuutin soutelun jälkeen. Se siitä sitten. Lähdin takaisin juoksemaan ja juoksin koko kaksi tuntia.
Sinänsä upea fiilis, että palttiarallaa puolimaraton ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin oikea puolimara kaksi vuotta sitten. Tuli minulle rakko jalkaan ja toinenkantapää oli kipeänä vielä seuraavana päivänä. Mutta vaikka se kahden tunnin köpöttely ei ehkä ihan kakunpala ollutkaan, niin oli se sen verran helppo, että usko viiden tunnin jaksamiseen kasvoi huimasti.
Toissaviikon viikonloppuna kävin pyöräilemässä maratonreittiä ja katselemassa sen mäkiä. Pyöräilin 3h ja matkaa taittui 53 km. Silloin minulta loppui 30 km kohdalla puhti aika totaalisesti ja alkoi pelottaa, mahdanko jaksaa juosta 5 tuntia. Selkeästi homma on hirveästi päivästä kiinni ja nyt on taas luottamus omaan harjoitteluun ja mahdollisuuksiin korkealla.
Torstaisin esitän toiveita valmentajalle seuraavan viikon treeneistä (tyyliin haluaisin tiistaina mennä jumppaan ja perjantaina olisi korisharkat) ja valmentaja täyttelee sitten muut päivät sopivilla treeneillä. Sunnuntaisin sitten postittelen valmentajalle viikon toteutuman ja syketilastot.
Olin viikonlopun mökkeilemässä ja se toi hieman haastetta treenisuunnitteluun, koska se vähensi vaihtoehtoisten lajien määrää. Valmentajalla oli tosi kaunis idea, että säästellään jalkoja. Hän ehdotti seuraavaa treeniä: juoksu 30 + soutu 20 + juoksu 20 + soutu 20 + juoksu 30.
No, meidän vene on rattivene, jota on tosi huono soutaa. Tähänkin valmentajalla oli ratkaisu: laittaa jumppakuminauhan puun ympärille ja soutaa siinä kuin soutulaitteessa. Hyvä idea, huono toteutus: ensinnäkin kuminauhani oli hieman liian löysä tähän ja vastus oli niin pieni,e ttä en saanut sykkeitä ylös. Kauaa ei tosin tarvinnut yrittää, koska männyn röpelöinen pinta hiersi kuminauhaa ja se katkesi kolmen minuutin soutelun jälkeen. Se siitä sitten. Lähdin takaisin juoksemaan ja juoksin koko kaksi tuntia.
Sinänsä upea fiilis, että palttiarallaa puolimaraton ei tuntunut yhtään niin pahalta kuin oikea puolimara kaksi vuotta sitten. Tuli minulle rakko jalkaan ja toinenkantapää oli kipeänä vielä seuraavana päivänä. Mutta vaikka se kahden tunnin köpöttely ei ehkä ihan kakunpala ollutkaan, niin oli se sen verran helppo, että usko viiden tunnin jaksamiseen kasvoi huimasti.
Toissaviikon viikonloppuna kävin pyöräilemässä maratonreittiä ja katselemassa sen mäkiä. Pyöräilin 3h ja matkaa taittui 53 km. Silloin minulta loppui 30 km kohdalla puhti aika totaalisesti ja alkoi pelottaa, mahdanko jaksaa juosta 5 tuntia. Selkeästi homma on hirveästi päivästä kiinni ja nyt on taas luottamus omaan harjoitteluun ja mahdollisuuksiin korkealla.
tiistai 23. kesäkuuta 2009
Voiko läskeihinkin sattua?
Uusi ihminen katosi juhannuksena jonnekin, ja se kyllä tuntuu. Aamusykkeetkin olivat hieman koholla, joten osasin odottaakin tänään tuskallista lenkkiä. Jalat olivat kuin sementtiä ja niitä särki koko tunnin. Ja tosiaan, jos on fysiologisesti mahdollista, että reisiläskeihin sattuu, niin tänään niihinkin sattui. :) Jalkaterät ovat vieläkin, tunti lenkin jälkeen, ihan auts.
Tässä kyllä miettii kerran jos toisenkin, että onko se juopottelu ja syöpöttely sitä seuraavan tuskan arvoista...
Mutta en minä ihan koko juhannusta täysi retale ollut: juannukseni alkoi jo torstaina, mutta kävin vielä perjantaina aamupäivällä lenkillä. Eläköön minä! :)
Olen alkanut jo suunnitella, millaista musaa otan mp3-soittimeen mukaan maratonille. Ensin pitää olla jotain sellaista musaa, että saa kivan flown päälle. Sitten kolmenkympin jälkeen pitää olla tarjolla kiukkumusaa.
Olen onnistunut muuten rikkomaan vuoden aikana jo kolme mp3-soitinta: ensimmäinen tippui lattialle ja siihen tuli pieni kolo. Sitten se sai hiestä kosteusvaurioita urheillessa ja ei lopulta enää käynnistynyt. Toinenkin soitin kastui. Se ei tosin ollut ihan minun vikani, koska minut heitettiin vaatteet päällä uima-altaaseen ja soitin oli taskussa.... Kolmas oli sitten taas täysin omaa vikaa: en saanut aikaiseksi hankittua soittimelle suojaavaa "kortsua" ja klipsiä, jolla sen saa vaatteisiin kiinni. Pidin sitä sitten lenkillä suojaamattomana rintsikoissa, ja - tadaa - sen näyttö sammui yllättäen kosteusvaurioiden takia. Hyvä minä! :)
Uusi soitin menee tilaukseen palkan tultua. Jos sitä nyt jo oppisi pitämään soitinpolosta huolta...
Tässä kyllä miettii kerran jos toisenkin, että onko se juopottelu ja syöpöttely sitä seuraavan tuskan arvoista...
Mutta en minä ihan koko juhannusta täysi retale ollut: juannukseni alkoi jo torstaina, mutta kävin vielä perjantaina aamupäivällä lenkillä. Eläköön minä! :)
Olen alkanut jo suunnitella, millaista musaa otan mp3-soittimeen mukaan maratonille. Ensin pitää olla jotain sellaista musaa, että saa kivan flown päälle. Sitten kolmenkympin jälkeen pitää olla tarjolla kiukkumusaa.
Olen onnistunut muuten rikkomaan vuoden aikana jo kolme mp3-soitinta: ensimmäinen tippui lattialle ja siihen tuli pieni kolo. Sitten se sai hiestä kosteusvaurioita urheillessa ja ei lopulta enää käynnistynyt. Toinenkin soitin kastui. Se ei tosin ollut ihan minun vikani, koska minut heitettiin vaatteet päällä uima-altaaseen ja soitin oli taskussa.... Kolmas oli sitten taas täysin omaa vikaa: en saanut aikaiseksi hankittua soittimelle suojaavaa "kortsua" ja klipsiä, jolla sen saa vaatteisiin kiinni. Pidin sitä sitten lenkillä suojaamattomana rintsikoissa, ja - tadaa - sen näyttö sammui yllättäen kosteusvaurioiden takia. Hyvä minä! :)
Uusi soitin menee tilaukseen palkan tultua. Jos sitä nyt jo oppisi pitämään soitinpolosta huolta...
torstai 11. kesäkuuta 2009
Den Nya Människan
Härön leffan nimi sopii nyt hyvin olotilaan. Olin jo aivan siipi maassa siitä, kun treeni ei kulje ja kaikki muu on paskaa paitsi kusi. Mutta sain pitkästä aikaa "valmentajaltani" mailin, joka innosti minua taas ryhdistäytymään.
Ensinnäkin valkku lohdutti, että pienenkin flunssan jälkeen menee palautumisessa viikko, isomman jälkeen parikin. Lisäksi hän muuten taikasanoillaan taas motivoi minut tsemppaamaan ja jopa vakavissaan harkitsemaan painon pudottamista kesän aikana. Maratoni 10kg keveempänä kun vain on aika paljon helpompi homma. Kuten valmentaja sanoi: "Vertaa, et otat nyt telamiinan mukaan joka lenkille." Aika jäätävä esimerkki...
Tänään aamulla otin kohollaan olleiden sykkeiden takia rauhallisemmin: ensin 20 minsaa cross trainerilla ja sitten kestovoimatreeni päälle. Jumppapallo on kyllä hauska vehje. Olen ihan liekeissä siitä.
Huomennakin olisi liikunta aamupainotteista, koska illalla olisi luvassa firman kesäjuhla. Ja pääsenkin heti testaamaan itsekuriani: maltanko kiskoa herkkuja ja kaljaa maltilla vai repsahdanko heti ryhtiliikkeen toisena päivänä? Olisi kyllä kiva olla hankkimatta krapulaa, niin lauantainakin voisi urheilla. On jäänyt tämän viikon kilsat vähän tähän loppuviikolle... Raporttia seuraa.
Ensinnäkin valkku lohdutti, että pienenkin flunssan jälkeen menee palautumisessa viikko, isomman jälkeen parikin. Lisäksi hän muuten taikasanoillaan taas motivoi minut tsemppaamaan ja jopa vakavissaan harkitsemaan painon pudottamista kesän aikana. Maratoni 10kg keveempänä kun vain on aika paljon helpompi homma. Kuten valmentaja sanoi: "Vertaa, et otat nyt telamiinan mukaan joka lenkille." Aika jäätävä esimerkki...
Tänään aamulla otin kohollaan olleiden sykkeiden takia rauhallisemmin: ensin 20 minsaa cross trainerilla ja sitten kestovoimatreeni päälle. Jumppapallo on kyllä hauska vehje. Olen ihan liekeissä siitä.
Huomennakin olisi liikunta aamupainotteista, koska illalla olisi luvassa firman kesäjuhla. Ja pääsenkin heti testaamaan itsekuriani: maltanko kiskoa herkkuja ja kaljaa maltilla vai repsahdanko heti ryhtiliikkeen toisena päivänä? Olisi kyllä kiva olla hankkimatta krapulaa, niin lauantainakin voisi urheilla. On jäänyt tämän viikon kilsat vähän tähän loppuviikolle... Raporttia seuraa.
tiistai 9. kesäkuuta 2009
Väsyttää
Vähän nihkeästi lähtenyt bloggailu käyntiin. Mutta nihkeää on ollut treenikin. Viime viikolla iski tauti. Onneksi toivuin siitä parissa päivässä ja jo loppuviikosta pääsin taas urheilemaan. Mutta tokihan se kostautui, kun koetti suorittaa viikon treenit flunssan jälkimainingeissa loppuviikon aikana: kamala jumi ja väsy.
Joskus aktiivikoripallistiaikoinani olin suunnattoman armoton itselleni: treeneihin mentiin vaikka pää kainalossa, koska ihan varmasti kehitys loppuisi heti, jos ei kerran olisi paikalla. Tai valmentaja pitäisi laiskana. Tai jotain. Nyt ei ole enää valmentajaa, on vähän enemmän järkeä päässä, mutta silti tuli taas tehtyä sama moka ja treenattua kipeänä. Pitäisi sitä tässä vaiheessa jo tietää, että tuti vain pitkittyy eikä treeneistä saa mitään irti, jos menee tautisena treenaamaan.
Kai se on vain maratonin jännitys. Ei minua sinänsä pelota, ehdinkö kasvattaa kuntoni tarpeeksi hyväksi. Siitä olen itse asiassa aika varma. Eniten minua huolettaa, ehdinkö totuttaa jalkani juoksemiseen. Siksi soimaankin itseäni niin kovasti siitä, kun vaihdoin viikon viimeisen juoksulenkin jalkajumituksen takia pyöräilyyn. Onhan se ihan varma, että syyskuussa iskee kaiken maailman krampit, koska kesäkuussa jäi 10 km juoksematta.
Joskus aktiivikoripallistiaikoinani olin suunnattoman armoton itselleni: treeneihin mentiin vaikka pää kainalossa, koska ihan varmasti kehitys loppuisi heti, jos ei kerran olisi paikalla. Tai valmentaja pitäisi laiskana. Tai jotain. Nyt ei ole enää valmentajaa, on vähän enemmän järkeä päässä, mutta silti tuli taas tehtyä sama moka ja treenattua kipeänä. Pitäisi sitä tässä vaiheessa jo tietää, että tuti vain pitkittyy eikä treeneistä saa mitään irti, jos menee tautisena treenaamaan.
Kai se on vain maratonin jännitys. Ei minua sinänsä pelota, ehdinkö kasvattaa kuntoni tarpeeksi hyväksi. Siitä olen itse asiassa aika varma. Eniten minua huolettaa, ehdinkö totuttaa jalkani juoksemiseen. Siksi soimaankin itseäni niin kovasti siitä, kun vaihdoin viikon viimeisen juoksulenkin jalkajumituksen takia pyöräilyyn. Onhan se ihan varma, että syyskuussa iskee kaiken maailman krampit, koska kesäkuussa jäi 10 km juoksematta.
lauantai 30. toukokuuta 2009
Testejä
Kaveri (joka on koulutukseltaan hiihtovalmentaja) laski minulle vapun tienoilla sykerajat. Kävimme vähän juoksuttamassa minua sauvojen kanssa mäkeä ylös, jotta saimme maksimisykkeeni. Siitä minulle sitten laskettiin aerobinen ja anaerobinen kynnys.
Yleensä aiemmin olen juossut liian kovaa. Aika moni tekee kai samaa. Varsinkin, jos tausta on kuin minlla: olen pelannut 20 vuotta koripalloa ja tottunut ottamaan kovia spurtteja. Tasapaksu, pitkäkestoinen puurtaminen ei vaan ole niin tuttua.
Mutta nyt on sykerajat, joita seurata ja hyvälle harjoittelulle ei ole mitään estettä (paitsi se, että tänäänkin tuli pötköteltyä auringossa koko päivä ja nyt on ihan töttöröö-olo ja todella vaikeaa motivoida itseään lenkille).
Lisäksi samainen kaveri teetti minulle Harvardin step-testin. Siinä mitataan ensin leposyke, minkä jälkeen askelletaan viisi minuuttia penklle, jonka jälkeen pötkötellään lisää ja katsotaan, kuinka nopeasti syke palautuu. Step-testi mittaa siis peruskuntoa. Pitää teettää tuo joskus loppukesästä uudelleen, niin voi vertailla tuloksia.
Ja vielä yhden hyvän ohjeen tältä kaveriltani sain: olen alkanut mitata aamuisin ortostaattista sykettäni. Ortostaattinen syke on hyvä tapa olla perillä kropan rasitustilasta: jos aamusykkeet ovat korkealla, ei kroppa ole palautunut ja pitäisi pitää lepopäivä.
Nyt taidan hiljalleen olla sen verran palautunut tämän päivän auringonotosta, että jaksan jopa lähteä lenkille. Lenkkarit jalkaan siis!
Yleensä aiemmin olen juossut liian kovaa. Aika moni tekee kai samaa. Varsinkin, jos tausta on kuin minlla: olen pelannut 20 vuotta koripalloa ja tottunut ottamaan kovia spurtteja. Tasapaksu, pitkäkestoinen puurtaminen ei vaan ole niin tuttua.
Mutta nyt on sykerajat, joita seurata ja hyvälle harjoittelulle ei ole mitään estettä (paitsi se, että tänäänkin tuli pötköteltyä auringossa koko päivä ja nyt on ihan töttöröö-olo ja todella vaikeaa motivoida itseään lenkille).
Lisäksi samainen kaveri teetti minulle Harvardin step-testin. Siinä mitataan ensin leposyke, minkä jälkeen askelletaan viisi minuuttia penklle, jonka jälkeen pötkötellään lisää ja katsotaan, kuinka nopeasti syke palautuu. Step-testi mittaa siis peruskuntoa. Pitää teettää tuo joskus loppukesästä uudelleen, niin voi vertailla tuloksia.
Ja vielä yhden hyvän ohjeen tältä kaveriltani sain: olen alkanut mitata aamuisin ortostaattista sykettäni. Ortostaattinen syke on hyvä tapa olla perillä kropan rasitustilasta: jos aamusykkeet ovat korkealla, ei kroppa ole palautunut ja pitäisi pitää lepopäivä.
Nyt taidan hiljalleen olla sen verran palautunut tämän päivän auringonotosta, että jaksan jopa lähteä lenkille. Lenkkarit jalkaan siis!
perjantai 29. toukokuuta 2009
Tavoite asetettu
AIon juosta syyskuussa Espoon rantamaratonin. Tämän blogin ideana on kertoilla treenaamisestani, sen puutteesta tekosyistä, kipeistä paikoista, liikkumisen riemusta, ravinnosta ja kaikesta 42,195 kilometrin tavoitteeseeni liittyvästä oheissälästä.
Minun piti juosta maratoni jo vuosi sitten Tukholmassa, mutta lähdinkin turvaamaan rauhaa. Olisihan Tukholmaan kai lomaa saanut (aika moni meiltä oli itse asiassa juoksemassa), mutta enhän minä sitä silloin tiennyt. Siksi treenaaminen lopahti (seli seli).
Tukholmaan en vielä uskaltanut, koska olisin joutunut treenaamaan lähes kokonaan leirissä (missä oli hurja 1,35 km lenkki juostavana - melko puuduttavaa). Joten ajattelin tähdätä myöhemmälle syksyyn. Ja rakkaan kotikaupunkini oma mara oli aikataulultaan mitä sopivin. Sinne siis.
Juoksin puolimaratonin vuonna 2007, vajaa 7 kuukautta polvileikkaukseni jälkeen. Koko idea puolimarasta lähtikin silloin ajatuksesta kuntouttaa jalka pikapikaa urheilukuntoon. Ja luulisi 21 kilometrin motivoivan. Ja motivoihan se. Aika oli 2 tuntia 15 minuuttia ja juoksutapahtumana Turun Paavo Nurmi maraton.
Nyt siis olisi tarkoitus kirmata täyspitkä matka. Katsotaan, kuinka ämmän käy.
Minun piti juosta maratoni jo vuosi sitten Tukholmassa, mutta lähdinkin turvaamaan rauhaa. Olisihan Tukholmaan kai lomaa saanut (aika moni meiltä oli itse asiassa juoksemassa), mutta enhän minä sitä silloin tiennyt. Siksi treenaaminen lopahti (seli seli).
Tukholmaan en vielä uskaltanut, koska olisin joutunut treenaamaan lähes kokonaan leirissä (missä oli hurja 1,35 km lenkki juostavana - melko puuduttavaa). Joten ajattelin tähdätä myöhemmälle syksyyn. Ja rakkaan kotikaupunkini oma mara oli aikataulultaan mitä sopivin. Sinne siis.
Juoksin puolimaratonin vuonna 2007, vajaa 7 kuukautta polvileikkaukseni jälkeen. Koko idea puolimarasta lähtikin silloin ajatuksesta kuntouttaa jalka pikapikaa urheilukuntoon. Ja luulisi 21 kilometrin motivoivan. Ja motivoihan se. Aika oli 2 tuntia 15 minuuttia ja juoksutapahtumana Turun Paavo Nurmi maraton.
Nyt siis olisi tarkoitus kirmata täyspitkä matka. Katsotaan, kuinka ämmän käy.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
